Jukoluxin asiantuntijat esittäytyvät

Jukoluxilla työskentelee tiivis asiantuntijajoukko, jolla jokaisella on oma erityisosaamisensa ja taustansa.  Esittelemme tässä artikkelissa yrityksemme asiantuntijat yksitellen.

 

Ismo Aukee, Toimitusjohtaja                     

 

Ismo Aukee perusti Jukoluxin yhdessä Sami Gräsbeckin kanssa vuonna 2015. Yrittäjyys uudella alalla ei ollut hyppy tuntemattomaan, vaan tarkasti suunniteltu siirto. Hänelle oli alusta asti selvää, että ATEX-alalla menestyminen vaatii monipuolista, eri teollisuuden toimintoihin liittyvää osaamista ja ATEX-maailmaan liittyvää laajempaa ymmärrystä. Perusteellisen markkina- ja tuotetutkimusten, liiketoimintasuunnitelman hiomisen ja useiden eri asiantuntijoiden kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen perustettiin Jukolux Oy.

 

Ismolla on taustalla useiden vuosien työkokemus voiman- ja sähköntuotannon ja -jakelun parista, projektien myynnistä, johtamisesta, suunnittelusta ja käytännön toteutuksista. Usean vuoden työ ATEX-laitteiden kehittämisessä on tehnyt Jukoluxista ATEX-toimijan, jonka ammattitaito on Suomessa huipputasoa.

 

Työnsä monipuolisuutta arvostava Ismo on hyvä kuuntelija ja hyvän tilannetajun avulla hän pystyy reagoimaan nopeasti uusiin haasteisiin. Startup-yritysten hallitustehtävät ovat antaneet mahdollisuuden kehittyä työssä, ja samalla lisänneet tietoa bisneselämän uusimmista suuntauksista. Laajasta kontaktiverkostosta ja hallitustehtävistä saaduista kokemuksista on varmasti ollut apua myös Jukoluxin liiketoiminnan kehittämisessä sekä pitkäkestoisten tuotekehityshankkeiden toteuttamisessa. Monet yhdistävät hänet myös sähkömoottoripyöriä valmistavaan Verge Motorcyclesiin — sijoitusyhtiön merkittävän osakkuuden kautta hänestä on tullut kyseisen yhtiön hallituksen pj.

 

Porvoosta alun perin lähtöisin olevalle Ismolle Vaasa on tärkeä paikka, kaupunki on kansainvälinen ja sitä johdetaan tavoitteellisesti. Vaasasta löytyvät kaikki palvelut eikä siellä tarvitse kuluttaa aikaa kehäteillä jonottamiseen. Ismo rentoutuu maastopyörällä metsässä ajellen ja viikon parhaat naurut hän saa yleensä harrastejääkiekkoporukan peleissä tai golf-kentällä hyvien kavereiden seurassa.

 

 

Sami Gräsbeck, Global Director

 

Sami Gräsbeck on toinen Jukoluxin perustajista ja nuorin koko Jukoluxin asiantuntijoiden porukasta. Kun tiet Ismo Aukeen kanssa kohtasivat, muodostui idea yhteisestä yrityksestä, jonka strategiana on myydä innovatiivisia, laadultaan kestäviäja kilpailukyyisiä EX-valaisintuotteita, jotka pärjäävät myös maailman markkinoilla.

 

Sami on perehtynyt ahkerasti ATEX sertifiointiin ja standardeihin liittyviin yksityiskohtiin. Asiakasrajapinnassa hän osaa sukeltaa syvälle valaistusteknisiin ja valaistussuunnitteluun liittyviin yksityiskohtiin. Taloushallinnosta kiinnostunut Sami innostuu, kun puhe siirtyy numeroihin ja erilaisten laskelmien tekemiseen. Hän tekee asiakkailleen mielellään mm. elinkaarikustannuksiin liittyviä laskelmia suunnittelun yhteydessä.

 

Sami on tottunut tavoitteelliseen työskentelyyn ja se näkyy myös yrityksen kasvustrategian suunnitelmallisessa eteenpäin viemisessä. Selkeä visio globaalista kasvusta ja yhteistyöstä eri asiantuntijoiden kanssa toimii kirkkaana ohjurina valintoja tehdessä.

Sami voisikin todeta: Hyvä suunnitelma ei riitä – sitä pitää myös noudattaa.

 

 

Johan Ågren, Head of Business Developement

 

Johan Ågren osaa tutkia tarkasti liiketoiminnan tehokkuutta kokonaisuutena monesta eri näkökulmasta. Hän toimii Jukoluxilla tuotekehityksen kärjessä yhdessä Sami Gräsbeckin kanssa. Kehitystyössä kuunnellaan tarkasti asiakasrajapinnasta tulevaa palautetta.

 

Johan pureutuu kehitystyössä tiukasti kiinni tuotteiden laatuun ja niiden teknisiin ominaisuuksiin. Tuotteisiin halutaan löytää aina lisäarvoa tuottavia ominaisuuksia. Käyttöön valitut komponentit, materiaalit ja muotoilu ovat tarkkaan harkittuja ja Johanilta löytyy poikkeuksetta perusteellinen vastaus siihen, miten ja miksi valintoihin on päädytty.

 

Johan tuo Jukoluxille monipuolista osaamista ja kokemusta tuotekehityksestä, johtamisesta, liiketoiminnan kasvattamisesta sekä kansavälisen bisneksen rakentamisesta.  Useissa eri neuvottelupöydissä ympäri maailmaa istunut Johan on erinomainen ja pidetty neuvottelukumppani, joka tuntee eri kulttuurien tavat toimia. Häntä on kuvattu kriittiseksi kyseenalaistajaksi, joka osaa viedä asioita tavoitteita kohti aina positiivisessa hengessä.

 

 

 

Rainer Rönnback, Markkinointijohtaja

 

Rainer Rönnback ymmärtää haastavien teollisuuskohteiden tarpeet. Jukoluxin erilaisista asiakaskohteista voi löytyä ATEX luokiteltua tilaa, kaasuja, pölyjä, kemikaaleja, happoja, kylmää – kuumaa tilaa, mekaanista kulutusta, putki- ja prosessiviidakkoa aluevalaistustarvetta, ISO 22000 luokiteltua tilaa jne. Suuri osa Jukoluxin asiakkaista onkin Rainerille tuttuja jo aiempien työtehtävien kautta. Eri toimintaympäristöjen tunteminen ja ymmärtäminen onkin suuri etu oikean valaistusratkaisun löytämisessä.

 

ATEX-maailma tuli Rainerille tutuksi ahkeran selvitystyön jälkeen. Häneltä saa täsmälliset vastaukset laite- ja materiaalivalintoihin liittyvissä asioissa. Lisäksi hän osaa neuvoa, mitkä ovat asiakkaiden omaan ympäristöön parhaiten soveltuvat turvalliset, kestävät ja järkevimmät ratkaisut. Kynnystä yhteydenottoon ei ole – Rainerille voi aina soittaa valaistusratkaisuihin liittyvissä asioissa. Sparrausapua oikean ratkaisun löytämiseen saa aina!

 

Jukoluxilla kehitetään koko ajan uutta ja asiakaspalvelussa ollaan aidosti asiakkaan asialla ratkomassa haasteita. Vientiprojektien asiantuntijana ja eteenpäin puskevana kaverina Rainer on jo lähes pakannut laukkunsa, ja on valmiina viemään Jukoluxin suomalaista huippuosaamista maailmalle.

 

Työasioiden ohella Rainerilta voi saada vinkkejä myös vaikkapa matkustamisesta ja hänet voi bongata myös veneestä tai moottorikelkkareitiltä. Keskustelut sujuvat hyvin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja jopa norjaksi.

 

Jaa